Kuinka kallista on asua Japanissa?
Asumme Japanin Tokushimassa. Perheessämme on kaksi aikuista ja yksivuotias vauva.
Vuokra
654 eurolla saimme vuokrattua 70 neliön kämpän. Paikallisesti tällaista asuntoa kutsutaan nimellä "mansion", mutta mistään kartanosta ei ole kyse. Ihan tavallinen kerrostaloasunto. Vaikka löytäisimme paremman paikan, tuskin muuttaisimme, koska Japanissa joutuu maksamaan useamman kuukauden vuokraa vastaavan rahasumman muuttaessa uuteen asuntoon. Kyseisiä rahoja ei myöskään saa takaisin, vaan ne annetaan vuokranantajalle "kiitoksena" tai "avainrahana" siitä, että saat asua siellä.
Suomeen verrattuna yllätti, mitä asuntoon ei kuulu. Huonekaluja en odottanutkaan, mutta jääkaappia ja hellaa kyllä odotin. Ne piti ostaa itse erikseen. Loppuviimeksi asunnon viilennys ei myöskään kesällä riittänyt. Työnteko alkaa jossain määrin kärsiä, kun kotitoimiston lämpötila nousee 35 asteeseen.
Ostin lopulta omalla rahalla ylimääräisen ilmastointilaitteen. Niitä on nyt asunnossamme kolme. Lisäksi talvella ilmastointi ei riitä lämmittämään asuntoa, joten tuli ostettua myös muutama lämmitin, ja vielä lisäksi kuumavesipullo ja lämmittävä sähköpeitto. Japanissa useinkaan ei säädellä koko asunnon lämpötilaa, vaan pyritään viilentämään tai lämmittämään vain se paikka, jossa itse kulloinkin oleskelet.
Kun joskus muutamme täältä pois, joudumme jotenkin hankkiutumaan myös eroon jääkaapista, hellasta ja ilmastointilaitteista. Seuraava asuja joutuu sitten hankkimaan ne kaikki uudestaan.
Netti
Meille tulee valokuitu kotiin. Lisämaksusta siitä saisi nopeammankin, mutta meille riittää perustason 89 Mbps kumpaankin suuntaan. Hinta on 43 euroa kuussa.
Sähkö, kaasu ja vesi
Nämä maksavat yhteensä 190 euroa kuussa. Sähkön osuus on 42%, kaasu 45% ja vesi viimeisenä 13%. Suomessa asuva varmaan ihmettelee, että mitä sillä kaasulla tekee. Hella on kaasuhella ja myös vesi lämmittyy kaasulla.
Terveysvakuutus
Suomessa tämä sisältyy veroihin, mutta Japanissa maksetaan erikseen. Oli aika iso shokki, kun sain tästä ensimmäisen kuukauden laskun: 508 euroa. Sama summa pitää siis maksaa joka ikinen kuukausi. Se lasketaan tulojen perusteella, en tosin ole aivan ymmärtänyt millä kaavalla.
Jos ajattelit mennä Japaniin vain vuodeksi pariksi, niin maksu ei ehkä koske sinua. Itse olen asunut täällä jo niin kauan, että maksan myös verot ja muut tällaiset veroluontoiset maksut Japaniin. Veron maksaminen siirtyi Japaniin asuttuani siellä kolme vuotta (googleta "kolmen vuoden sääntö", jos haluat tietää tästä lisää).
Yksi tapa pienentää tätä maksua olisi kuulua johonkin ammattiliittoon. Itse yritin liittyä JAGDA-taitelijaliittoon, jonka kautta olisi saanut paljon halvemman vakuutuksen. Oman japanilaisen karkkikaupan sivujen web designia ei kuitenkaan katsottu tarpeeksi "taiteeksi", jotta sen perusteella olisi saanut alennetun vakuutuksen. Olen itsekin samaa mieltä, mutta koska kyse on varsin isosta rahasta, ajattelin kuitenkin kokeilla josko maksua saisi tämän kautta alennettua. Opinpa ainakin sen, että jos yli 50% tuloistani tulisi web designista, niin sen perusteella liittoon olisi voinut liittyä.
Vaikka terveysvakuutus on kallis, se kattaa vain 70% lääkärikuluista. Eli joudut kuitenkin maksamaan vielä lisää, jos oikeasti sairastut. Jonkinlainen maksukatto ilmeisesti kuitenkin on, joten ihan jenkkitilanteisiin ei pitäisi joutua. Kustannukset ovat järkevästi hinnoiteltu. Kun kävin vartin vastaanotolla sairaalassa, se maksoi vakuutuksen jälkeen 10 euroa. Hammaslääkärissä käynti oli muistaakseni noin 35 euroa, sisältäen puudutuksen ja ilokaasun.
Yllättävää oli kuitenkin, että hintaan sisältyy ainoastaan metallipaikat. Jos haluaa hampaan värisen paikan, se maksaisi noin 400 euroa lisää.
Ruoka
Vaimo yleensä kokkaa kotona ja aineksiin menee 377 euroa kuussa. Silloin harvoin kun käymme ulkona syömässä, se yleensä maksaa 5 - 15 euroa. Suomeen verrattuna ulkona ruokailu on halvempaa.
Täällä on joka puolella kioskeja, jotka ovat aina 24/7 yötä päivää avoinna. R-kioskia vastaavia, mutta vähän isompia. Niistä tulee usein osteltua kaikenlaista pientä. Pienet ostokset kuitenkin kasautuvat, ja veikkaan tuhlaavani noin 265 euroa joka kuukausi melko turhiin ostoksiin. Eli tyyliin Häagen-Dazs -jäätelöön, Red Bulliin, karkkeihin, erikoisjugurtteihin yms. kivaan.
Kännykkä
Kun ottaa huomioon sekä laitteen että liittymän, meiltä kahdelta kuluu niihin 111 euroa kuussa.
Oma operaattorini on b-mobile, joka maksaa 22 euroa kuussa, mutta siihen ei sisälly puhelinta, joten laskin myös pari kymppiä uuden puhelimen ostamiseen noin joka kolmas vuosi.
Vaimon liittymä on DoCoMo, joka maksaa 71 euroa kuussa. Mielestäni se on liian kallis, mutta siihen sisältyy kyllä puhelin. Ostin juuri häälahjaksi vaimolle puhelimen, ja onnistuin painostamaan hänetkin vaihtamaan b-mobileen, koska se on kuitenkin pidemmän päälle paljon halvempi, vaikka ottaisi puhelimen ostamisenkin huomioon. DoCoMo on kuitenkin aika velmu siinä, että liittymää ei voi sulkea kuin tiettynä aikana kerran kahdessa vuodessa. Joten odottelemme nyt sitä päivää, jolloin liittymän saa sulkea.
Pre-paid SIM-kortteja täältä ei tunnu saavan yhtä helposti. B-mobilen sai ostettua netistä ja SIM-kortti tuli postissa, mutta sitäkin varten piti laittaa heille liitetiedostona kuva skannatusta passista. Joku näytti myös oikeasti tarkistavan passiskannauksen oikeellisuuden, sillä jouduin lähettämään kuvan uudestaan kun ensimmäinen lähettämäni kuva ei ollut tarpeeksi selkeä.
Auto
Jos asuisimme Tokiossa tai muussa suurkaupungissa, niin autoa ei tarvitsisi. Tokushima on kuitenkin niin maaseutua, ettei täällä ilman autoa oikein pärjäisi, varsinkaan nyt vauvan kanssa. Hankimme pikkuauton merkkiä "Suzuki Wagon R" kun muutimme tänne, mutta se alkaa olla nyt loppuun ajettu. Se maksoi ostaessamme 7000 euroa ja saimme siitä 5 vuotta ajoaikaa irti, eli 116 euroa kuussa. Bensaan menee noin 17 euroa kuussa, se on vähän halvempaa kuin Suomessa. Yleensä autolla ei juuri ajeta muualle, kuin vaimon työpaikalle.
Vauva
Lapsen kanssa rahaa menee monenlaiseen ennalta-arvaamattomaan ostokseen. Tuntuu että joka kuukausi on jokin yllättävä asia, joka vauvaan liittyen pitää ostaa. Ensin ostat ehkä autoon turvaistuimen, eivätkä rokotuksetkaan ole ilmaisia. Rahanmeno on hyvin vaihtelevaa, mutta kun ynnäsin viimeiset 10 kuukautta yhteen, niin satunnaisiin vauvamenoihin tuntuu menevän noin 91 euroa kuussa.
Tähän ei kuitenkaan sisälly se suurin meno, eli päivähoito. Kun itse koodailen kotona ja vaimo on töissä, jonkun pitää huolehtia vauvasta. Tätä varten vaimon työpaikalla on kätevästi päivähoito, mutta se maksaa 442 euroa kuussa. Saattaa kuulostaa kalliilta, mutta esimerkiksi Hollannissa vastaava hoito maksaisi noin 1700 euroa kuussa.
Yhteensä
Satunnaiskulut kuten huonekalut, vaatteet, auton korjailu ja muut pienet menot lisäävät vielä loppukustannukseen 221 euroa.
Kun kaiken laskee yhteen, meidän kolmihenkinen perhe käyttää 3035 euroa kuukaudessa . Tähän sisältyy siis vain täällä asuminen. Suomessa vierailu kaksi kertaa vuodessa kesällä ja jouluna tulee sitten erikseen.
Laskiessa oletin, että 1 EUR = 113 JPY
Toivottavasti tästä laskelmasta oli jollekin hyötyä. Jos olet kiinnostunut kokeilemaan japanilaisia karkkeja, käy katsomassa myös karkkikauppani sivu. Sivut ovat nyt vain englanniksi, mutta lähetämme kyllä myös Suomeen.
Jos jaoit tämän artikkelin jonnekin, niin laitan mielelläni sinulle kiitokset tänne loppuun. Laita mailia me@bemmu.com. Kiitoksia saa toki myös enkkuversion jakamisesta.